Eepeen omistavat lähes 56 000 asiakasomistajaa. Etelä-Pohjanmaan Osuuskaupan eli Eepeen asiakasomistaja on nimensä mukaisesti sekä osuuskaupan asiakas että omistaja. Etelä-Pohjanmaan Osuuskaupan perustehtävänä onkin tuottaa hyviä palveluja ja etuja asiakasomistajilleen. Siksi Eepeen liiketoiminnan tuotto käytetään palvelujen ja palvelutarjonnan kehittämiseen asiakasomistajien tarpeista lähtien. Keskittämällä ostonsa Eepeen asiaskasomistajat saavat Bonusta eli ostohyvitystä, jota vuonna 2007 maksettiin Eepeen asiakasomistajille 8,5 miljoonaa euroa.
Asiakasomisjana sinäkin voit vaikuttaa Eepeen toimintaan omistajan äänellä!
Eepeen asiakasomistajaksi voit liittyä kaikissa Eepeen toimipaikoissa tai näillä sivuilla (etusivulla Pikalinkit; Liity asiakasomistajaksi).
Asiointipalvelut
Tiesitkö?
Bonuksen perässä ei kauas tarvitse lähteä, kun yli 2000 liikettä ympäri Suomen antavat Bonusta ja etuja ostoksistasi. Näiltä sivuilta saat tietoa S-ryhmän ja sen yhteistyökumppaneiden palveluista.